torstai 9. heinäkuuta 2015

Lookfantastic Beauty Box July 2015

Tälle päivälle nyt tulee kaksi postausta, mutta en malta jättää tätä huomiselle tai myöhemmälle - ja muutoinkin jo useammalle päivälle on niin paljon kaikkea kivaa postausten puolesta luvassa, ainakin minun mielestäni xD


Posteljooni oli boxin saanut kuin saanutkin mahtumaan postilaatikkoomme, joten sain sen jo tänään kätösiini kun ei postissa asti tarvinnut lähteä vierailemaan - kiva ylläri varsinkin kun sairaspäivää vietän enkä omin voimin mihinkään olisi neljän seinän sisältä kyennytkään.



Mitä boxi sitten on syönyt sisäänsä:




Balance Me Pure Skin Face Wash  (ovh 22,88€/125ml, boxissa 50ml koko)
Normaali-sekaiholle tarkoitettu hellävarainen meikinpuhdistusaine. Ihan mielenkiintoista päästä testaamaan, tuli vain mieleen, että onkohan minkälainen koostumukseltaan.. toivottavasti geelimäinen en jotenkaan maitomaisista tai voidemaisista puhdistustuotteista niin kovin pidä omalla ihollani.

Nuxe Huile Prodigieuse (ovh 24,31€/50ml, boxissa 10ml koko)
Monikäyttöinen kuivaöljy. Ei nyt mitään suuria riemunkiljahduksia aiheuta (varastossa minulla on tästä se kultaversio edelleenkin korkkaamattomana - joka itseasiassa tuli Lookfantastic Beauty Boxissa toukokuussa). Itse taidan tämän hiusöljynä käyttää, koska sellaista ei nyt tällä hetkellä jemmoista löydy..

Lord & Berry Ultimate Lip Liner (ovh 12,87€/?, boxissa 0,9g koko)
Njääh. En ole huulipunien käyttäjä enkä näin ollen myöskään huultenrajauskynien (tokihan niitä voisi kiiltojenkin kanssa käyttää, mutta en käytä..) eli on aika plääh löytää jolleen moinen boxista. Lähtenee siis jossain vaiheessa kiertoon. 
Tietääkö kukaan muutoin mikä tuon normaalikoko on? Tuo boxin koko on selkeästi kyllä ainakin minun silmääni pienempi kokoinen, olisiko normaali jopa 2x tuon kokoinen..?

Trilogy Everything Balm (ovh 29,31€/95 ml, boxissa 10ml koko)
Aluksi katsoin ettei kai vaan mikään huulivoide, mutta onneksi kyseessä onkin joka paikan voide, jota voi huulten lisäksi mm. kantapäille käyttää - taitanee siis meikäläisellä kulua jalkavoiteena :D Tuoksuu muuten erittäin voimakkaasti eteerisille öljyille, herää itsellä selkeä muisto tuosta tuoksusta.. Tätä siis ihan mielellään kyllä testaan, en ole ko.merkin tuotteita koskaan kokeillutkaan..

Kebelo Clarifying Shampoo (19,95€/250ml, boxissa 50ml koko)
Hellävarainen syväpuhdistava shampoo. Kuvaus kuullostaa oikein mielenkiintoiselta ja sarja on minulle aivan uppo-outo ja uusi - erittäin mielelläni testaan varsinkin kun tällä hetkellä käytettävissä ei syväpuhdistavaa shampoota ole ja sellaista olenkin tässä jo vähän kaipaillut, että saisi välillä noiden hiuksiin laitettavien aineiden jäämiä poistettua..

MONU Firming Fiji Facial Oil (37,18€/100ml, boxissa 40ml koko)
Kiinteyttävä kasvoöljy kuivalle tai herkälle ihotyypille. (Käsittääkseni "herkkä" ei kylläkään ole ihotyyppi, mikä tahansa iho voi olla herkkä vaikka olisi esim. rasvoittuva..) Tämän kohdalla mättää nyt parikin juttua; a) en vielä tässä iässä koe tarvitsevani iholleni kiinteytystä ja b) ihoni on enemmän normaali-sekaiho tätä nykyä ja ainakin kesäisin. Eli en varmaankaan nyt ainakaan kesäaikaan kasvoille ihoöljyä uskalla oikein edes lähteä kokeilemaan, pitää katsoa josko tuota testaisi kunhan ilmat alkavat kylmentyä..


LOPPUYHTEENVETO
Tässä kuussa kyllä LivBox vei aivan ylivoimaisesti voiton. Vähän mälsää sinällään, että tässä boxissa ei koskaan ole täysikokoisia tuotteita vaan kaikki ovat näytekokoja - mutta toisaalta kyllä tuotteet ovat arvoltaakin yleensä sitä luokkaa, että yhden täysikokoisen tuotteen lisäksi boxissa ei sitten muuta voisikaan kustannusten vuoksi olla. Nyt myös aika monessa boxissa on tullut Balance Me:n, Nuxen ja Lord&Berryn tuotteita - näihin ehkä toivoisi vaihtelua.. Mutta innolla taas sitten elokuun boxia odottelemaan :D


Onko muille tullut Lookfantasticin Beauty Box ja/tai mitä mieltä sisällöstä olette? :)



4 kommenttia:

  1. No eipä kyllä olisi ollut hääppöinen boxi :D
    EI huultenrajauskynissä muutenkaan olen kovin paljon painoa, samoin kuin rajauskynissä. Kurkkasin oman huultenrajauskynän ja sen paino on 0.3 g :D Rajauskynissä oli max. 1,26 g. Hassua, että sitä painoa ei ole merkitty sivuille, kun yleensä niissä se on.

    VastaaPoista
  2. Mimosa: Oletko säkin boxin itsellesi tilannut vai huokaisitko nyt helpotuksesta kun jäi ottamatta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vain yhden boxin tilannut. Öhm.. oisko ollut huhtikuun? :D Ei oikein vakuuttanut minua. Ehkä silloin tällöin tilaan, jos sisältö on mieluisa.

      Poista
  3. Välillä tuolta saa kyllä juuri sellaisia tuotteita mitä muutoin ei tulisi itse hankittua ja on hauska testata, mutta ainakin tuo viime boxi oli hienoinen pettymys.. :/

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat