perjantai 24. huhtikuuta 2015

Minä ja Lumene

On jo Jonkin aikaa ollut mielessä kirjailla tänne mietteitä ja muistoja Lumenesta, mutta nyt vasta saan sen aikaiseksi - yllättävää kun minusta on kyse :D

Ensimmäinen muistoni Lumenesta on se kun "pakotin" äitini ehkä joskus yläasteikäisenä ostamaan itselleni Lumenen puhdistusemulsion ja kasvoveden - tämä into ja kipinä lähti siitä kun olin työhön tutustumisjaksolla (vai mikä se nyt nimeltään onkaan..) tuttavani luona, joka sattuu olemaan kosmetologi & parturi-kampaaja. Kyllähän se äiti kiltisti ko.tuotteet minulle Prismasta ostikin. Tämä on ehkä se hetki kun se varsinainen kipinä kosmetiikkaan itselläni lähti - olenkin ehkä kyseistä tuttavaa kiitellyt siitä, että hänen innostamanaan aikoinaan kosmetiikan pariin lähdin opiskelemaan ja työskentelemäänkin. :)

Lumene on itselleni aina ollut jotain positiivista. Tietenkään kaikki tuotteet eivät ole aina mieleen olleet (esim. Lumenen mascaroista en ole itselleni löytänyt "sitä oikeaa", näillä lopputulos oman kokemukseni mukaan tuppaa olemaan sen verran "mitäänsanomaton" = tuovat enemmänkin vähän väriä ripsiin, ei missään määrin sitä näyttävyyttä, jota itse haluan). Mutta toisaalta en ole vielä törmännyt sellaiseen kosmetiikkamerkkiin, josta aivan kaikki olisivat minulle SE juttu eli ei ole mitenkään poikkeuksellista - suomalaisista kai enemmistö haluaa mascaralta sellaista luonnollisempaa lopputulosta kuin mitä itse haluan ja heille Lumene on mitä loistavin valinta. :)

Olen myös niin onnekkaassa asemassa, että olen joskus vuosiavuosia sitten päässyt ihan Lumenen tehtaalle tutustumaan - se oli ihan mielettömän mielenkiintoista ja antoisaa!! Nykyisin kun ei enää kosmetiikan parissa työskentele niin ei pääse sinne "kulissien taakse" kurkistamaan - mikä on yksi niistä monista asioista jota ko.alasta kyllä kovasti kaipaan. :)

Ajatuksenjuoksuni on taas hyppivääpomppivaaloikkivaa, mutta jospa tästä joku jotain selvää saisi. :D Aika mielenkiintoista muuten, että Lumene Blur meikkivoiteesta tekemäni julkaisu on ollut kaikista suosituin minun teksteistäni :D - ja tässä nyt samalla huomasinkin, että olen totaalisesti unohtanut tehdä tänne juttua eräästä aivan loistavasta Lumene kosteusvoiteesta, jota olen useammankin purkin käyttänyt. Pitää yrittää korjata tuo virhe tulevaisuudessa. :) (saatte nyt jäädä jännittämään mikä tuote mahtaakaan kyseessä olla xD)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat