tiistai 10. maaliskuuta 2015

Lookfantastic Beauty Box March 2015

Jos olisin kotona ollut niin olisin tämän paketin saanut jo perjantaina kätösiini, mutta koska en ollut niin meni tänne asti kunnes sain sen postista haettua..


Ja paketistahan paljastui maaliskuun Lookfantasticin Beauty Box :)


Tilasin tosiaan nyt kerralla vuodeksi boxit ettei tarvitse joka kuukausi vahdata tilaamisen suhteen, ja tokihan yhdelle boxille tulee näin vähemmän hintaakin; vain alle 15€ (jos nyt tuo euron kurssi ei jatka laskuaan puntaan nähden o.O). Mutta sitten itseasiaan eli sisältöön:


Ensimmäinen ajatus oli ennen kaikkea positiivinen.


Cowshed Lippy Cow (5 ml)
Huulivoiteet on ehkä vähän njääh, yritän näistä vierottautua kun tuntuu vain entisestään huulia kuivattavan (ainakin osa huulivoiteista joita olen kokeillut, toki joukossa on myös fantastisia yksilöitä, jotka oikeasti toimivat - toivotaan tämän kuuluvan tuohon joukkoon!), mutta pakkohan tämäkin on testata niin ei onnistu vieläkään..

Lord&Berry Line/Shade Kajal&Eye Pencil Liner (puolet normaalikoosta?)
Njääh. Yhdessä aiemmassakin boxissa oli Lord&Berryn musta kajal. Nykyisin mustaa kajalia tulee toooodella harvoin käytettyä, mieluisampi olisi ollut nudesävyinen.. (En muuten tuota edellistäkään ole vielä edes kerennyt testaamaan, tuolla se laatikossa odottelee korkkaustaan.)

Wet Brush
Tangle teezerin haastajako? Ihan mielenkiintoista testata millainen on käytössä.

Nudestix Magnetic Colour Gift (täysikokoinen?)
Kämmeneen tätä testasin ja tuntui aika mielenkiintoiselta, hieman ehkä jopa viileältä? Yleensä ottaen ei tule juurikaan voidemaisia luomivärejä käytettyä, varsinkin yhtään raskaammat kun uppoavat tuonne luomivakoon tehokkaasti - vaikkei itselläni yleensä ottaen luomivärien pysyvyyden suhteen muutoin ole ongelmia juurikaan..

Bliss Fatgirlslim (60 ml kokeilukoko)
Tämä oli toooodella kiva löytää boxista; satuin nimittäin vasta äskettäin Strawberrynet:n puolelta ko.tuotetta katselemaan ja pitkään pohdin tilaamistakin, se kuitenkin jäi tekemättä, mutta nyt pääsee testaamaan :) Täytyy sanoa etten minkäänlaisiin selluliittivoiteisiin kyllä usko, tai siis kyllähän ne tehoavat toki kun tekee ne purkin kyljessäkin yleensä löytyvät elintapamuutoksetkin siinä sivussa (ruokavalio+liikunta).

Nuxe Nuxellence Detox (15 ml kokeilukoko)
Jollain tavalla tämä voide kai "elvyttää kulahtanutta ihoa" vai miten sen nyt muotoilisi, kaiken ikäisille siis tarkoitettu voide.. Voisin kuvitella, että tupakoitsijalle voisi olla mitä mainioin tuote, mutta mieluusti tulee kyllä itselläkin testattua, että millainen on käytössä.


LOPPUYHTEENVETO:
Kaiken kaikkiaan boxi oli sisällöltään mitä mainioin, kajal ehkä ainut joka saattaa jäädä kaapin perukoille "homehtumaan" (jos en anna eteenpäin..), mutta muutoin uskoisin, että muita tulee vähintäänkin testattua ihan lähitulevaisuudessa. Innolla taas seuraavaa boxia odottaen - josta tulikin mieleen, että osa onkin jo tämän kuun LivBoxinsa saanut mutta itselleni se ei valitettavasti ole vielä tullut, ei edes postin jakelukorttia.. Olisikohan huomenna posteljooni oven takana koputtelemassa, jos näin niin voi olla, että jää torstaille ennenkuin saan boxin käsiini - en välttämättä työpäivän päätteeksi enää erikseen uudelleen postiin asti jaksa rahtautua varsinkaan kun aina ei ko.kortissa ole edes merkintää kellonajasta, koska se sieltä on haettavissa.. Mutta yritän kovasti olla spoilaantumatta ennenkuin oman boxini kätösiini saan :9



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat