lauantai 25. heinäkuuta 2020

Hyytävä salaisuus

Tänään hypätäänkin itsellenikin aivan tuntemattoman kirjailijan matkaan. Alex Kava on Nebraskan maaseudun pienessä kylässä varttunut kirjailija Nimestä ehkä itse veikkaisin ensin mieheksi, mutta kyseessä on nainen. Tänään esiteltävä kirja on hänen ensimmäisensä ja ilmestynyt Harlequin-kirjojen joukossa.


Hyytävä salaisuus (A Perfect Evil) on julkaistu vuonna 2000. Kavan esikoistrillerissä lukijoille tulee tutuksi FBI-profiloija Maggie O'Dell, joka on pääesiintyjänä jatkokirjoissakin.


Kirjassa seurataan kuin sarjamurhaajan teloituksen jälkeen pienestä kylästä löytyy aivan vastaavalla tavalla murhatun pojan ruumis ja pian toinen poika katoaa.. Murhan ja sieppauksen selvittämiseksi paikalle pyydetään avuksi FBI:sta profiloija, joka lähtee selvittämään murhaa yhdessä kylän sheriffin kanssa..

Kirja kuuluu Harlequin-kirjoihin eli arvatenkin mukana on myös romantiikkaa, mutta ehdottomasti se on kirjassa sivuroolissa. Olenkin alkanut tämän ja Gerritsenin alkutuotannon jälkeen ajattelemaan Harlequin-kirjoja hieman eri lailla. Sieltä löytyy uskomattoman moninaisesti erilaisia kirjoja!


Itse kirja oli juoneltaan todella taitavasti punottu ja kirjaa ei hentonut päästää käsistään ennenkuin pääsi loppuun saakka. Harmillisesti loppu jäi hieman avonaiseksi, mutta toisaalta Kavan kirjoissa jatkoissa seurataan Maggien tarinaa. Nämä kirjat kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä!


Onko sinulle Alex Kavan tuotanto tuttua?

8 kommenttia:

  1. Ei ole kyllä entuudestaan tuttu, mutta luenkin tosin hyvin vähän. Kivaa alkanutta viikkoa sinulle. :)

    VastaaPoista
  2. Ei ole minulle tuttua, luen niin eri tyyppisiä kirjoja.

    VastaaPoista
  3. Kirjailija on minulle tuntematon mutta juonellisesti kuulostaa mielenkiintoiselta. Koukuttava juoni saa lukemaan kirjan loppuun vaikka yhdessä yössä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en enää yötä viitsi siihen käyttää, koska pikkuneiti aina klo6 kuitenkin herättämässä :D

      Poista
  4. Minulle ihan uusi tuttavuus. Luen kesällä todella vähän kirjoja kun aika kuluu iltaisin golfkentällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kohta mennään syksyyn niin ehkä sinullakin alkaa olla aikaa kirjoille? :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Cien Sun

Lidliin on tullut heidän Cien-merkilleen taas aurinkovoiteet valikoimiin. Itse en muista näitä aiemmin testanneeni, mutta nyt nappasin yhden...

Luetuimmat