torstai 18. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 löydöt

Kokosin viime vuonna ensimmäisen kerran edellisen vuoden löytöjä teille ja ajattelin tehdä sen nyt uudemman kerran, koska jotkut tuotteet vain ehdottomasti ansaitsevat tulla mainituksia useammankin kerran! Kokoan tähän siis tosiaan itselläni käytössä vuonna 2017 olleita tuotteita, joista olen myös blogiini ko.vuoden aikana postannut.


on mainittu jo luottotuotteidenikin listauksessa, mutta tämä vain on niiiin super, että ansaitsee ehdottomasti jälleen kerran nostoa esille. Lähes päivittäisessä käytössä, mutta siltikään kovin kummoista kulumaa en ole purkkiin saanut aikaiseksi. Ihan perfect <3


Rakastan erilaisia sokerikuorintoja vartalolla ja Signe Seebid on tuoksumaailmaaltaan niin huumaava, että tämä on aivan pakko mainita.


Ehdoton lempituoksuni tällä hetkellä <3


Ihastuttavan tuoksuinen selluliittivoide. En varsinaisesti usko, että voiteella saa selluliittia vähennettyä muutoin kuin sitä kautta, että erillisen tuotteen avulla ongelma-alueita tulee hierottua ja hoidettua tehokkaammin. Toinen kappale saapui Black Boxin mukana ja ehdottomasti tulen sen keväällä itse käyttämään pois.


Tämä todellakin toimi ja keväällä aionkin tähän uudelleen palata - kunhan vaan muistaisin sen joltain kauppareissultani napata mukaan.


on aivan pakko myös täällä mainita, en jatkossa enää taidakaan muihin tarttua - tämä todellakin toimii ja on lisäksi riittoisa.


Todellakin tuntui auttavan nukkumisen suhteen.. Keväällä uniongelmiin ei todennäköisesti kyllä tule apu löytymään purkin puolelta, mutta pitää ehkä silti harkita tämän hankkimista uudelleen :D


Raskausmahan hoivaamiseen tarkoitetuista tuotteista tämä on tämän hetkinen suosikkini <3

Mascaroista vuoden 2017 ehdottomaksi suosikikseni nousee Isadoran Insane Volume Styler.



Tässä nyt vain muutamia viime vuoden suosikkeja mainitakseni, varmastikin useitakin jäi listauksesta pois, mutta nämä ainakin ansaitsevat kunniamaininnan.


Löytyikö minun listauksestani kenties sinunkin suosikkejasi vai mitä itse nostaisit vuoden 2017 löydöiksi omalla kohdallasi?


*)pr-näyte

17 kommenttia:

  1. Hugon tuoksu on ihana ja Signe Seebidin kaikki tuotteet <3 Suloista torstaita Mira <3

    VastaaPoista
  2. Ei ollut näistä tuttuja kuin tuo Flow:n saippua. Bossin tuoksu on tosi kiva, mut makuun liian "ätläkkä". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun iholla tuo toimii erinomaisesti, muuttuu sellaiseksi aika pehmeäksi <3

      Poista
  3. Houkuttelee kovasti niin tuo sokerikuorinta kuin Sleepy. Rakastan laventelia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kummatkin <3 Signe Seebid -sokerikuorinnoissa on ihanista vaihtoehtoja noissa tuoksuissakin. :)

      Poista
  4. harmillisen paljon pr-näytteitä, luulisi että olisit valinnut mukaan enemmän myös itse ostamiasi tuotteita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tee eroa PR-lahjoina saamieni ja itse hankkimieni tuotteiden välille ja esim. tässäkin nostin esille ne mitkä ensimmäisenä tulivat viime vuodesta positiivisena mieleen - tällä kertaa ne sattuivat enemmänkin tuolta PR-puolelta olemaan, seuraavana vuonna tilanne voi olla vaikka täysin käänteinenkin. (Useinhan PR-lahjoina tulee tuotteita, joita ei välttämättä itse tulisi hankittua ja ne yllättävätkin todella positiivisesti - itse hankituissa sitten ehkä enemmän niitä, jotka ovat vain ihan OK.)

      Poista
  5. Nu Signe Seebidin sokerikuorinnat on ihania! <3 Tuo Isadoran ripsari sen sijaan ei toimi itselläni järin hyvin, massaa tulee herkästi liikaa ja ripset sotkeentuu, lisäksi tämä ei kestä ripsilläni hirveän hyvin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, mutta niinhän se on, että mikä on yhdelle super voi olla toiselle täysi floppi - ja päinvastoin.

      Poista
  6. Tosi paljon itselle vieraita tuotteita tässä. Tuo Lushin Sleepy body lotion menee kyllä ostoslistalle, vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta ja hyvältä tuotteelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseni se ainakin yllätti todella positiivisesti ja on omalla hankintalistalla kun seuraavan kerran Lushin myymälään asti pääsen :)

      Poista
  7. Paria tuotetta täytyy itsekin kokeilla. Ihanaa kevättä.

    VastaaPoista
  8. Tuo ihana hajuvesi on ollut minun hankintalistallani jo pitkään! Kivoja suosikkeja :)

    VastaaPoista
  9. Sleepy bodylotion?Heh.Kaikkea sitä myydään!!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat