perjantai 12. tammikuuta 2018

Marmeladia raskausmahalle?


Sain Waku Organics:lta muutamia tuotteita Kivvi-tuotteita testiin. Sarjasta olin aikaisemmin kuullut, mutta en ollut ehtinyt näitä testailemaan, joten alkuun muutama sana mistä on kysymys;
Kivvi on latvialaista luonnonkosmetiikkaa, joka valmistetaan käsin. Tuotteiden perustana toimivat Baltian metsien marjat sekä eksoottinen kiivi. 

Saamistani tuotteista korkkasin ensimmäisenä käyttööni ehkä arvattavastikin raskausvatsan hoitoon tarkoitetun vartalomarmeladin:


Mummy Tummy Body Marmalade (ovh 21,60€/120ml)


Sisältää mm. sheavoita, kookosöljyä ja helokkiöljyä. Lupaa kosteuttaa ja ravita ihoa syvältä, parantaa ihonsävyä sekä häivyttää raskausarpia. 


Nimi "marmeladi" on ehkä tämän kohdalla hieman harhaanjohtava, itse käsittäisin tämän enemmänkin vartalovoiksi. Koostumukseltaan on aikalailla täydellistä minun makuuni; kiinteähköä purkissa, mutta ikäänkuin sulaa iholle levitettäessä. Iho ei jää mielestäni rasvaiseksi, mutta selkeästi kuitenkin hoidetuksi ja ravituksi.


Raskausarpia itselläni ei tätä käytettäessä ole ollut, joten niiden vaalenemiseen en osaa mennä sanomaan. Itse käytin tätä enemmänkin ennaltaehkäisevässä mielessä sekä tuon leikkausarpeni hoidossa; tämä ei vielä tässä vaiheessa ole mielestäni vaalenemisen merkkejä näyttänyt, mutta se viekin varmasti aikaa kenties vuosia ennenkuin siihen asti päästään.


Ehkä ainut miinus, jonka tästä antaisin on täydellinen tuoksuttomuus; itse en aisti tässä edes raaka-aineiden tuoksua vaan tuoksua kuvaisin ehkä jopa aavistuksen tympeäksi, kuten tuoksuttomat tuotteet usein ovat. Kuitenkaan tämä ei missään määrin häiritse, koska on käytössä tosiaan vatsan alueella ja toisaalta se tuoksuttomuus ehkä kuitenkin raskausvatsaa hoidettaessa on ihan jees vaikka itse tuoksuja rakastankin :D

Kivviltähän löytyy myös muita vartalomarmeladeja, jotka ehdottomasti kiinnostavat ja kiehtovat itseäni - oletko sinä testannut niitä tai muutoin Kivvin tuotteita?


*)pr-näyte

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Kuinka Vintedissä myyminen sujuu?

Kirjoittelin teille jo aiemmin Vintedistä kokeillessani sitä ensimmäisen kerran. Kyllä, latasin sovelluksen, tein tunnukset ja laitoin tuot...

Luetuimmat