keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Epix

Kuten historia-postauksessani kerroinkin niin Orly on melkoisen innovatiivinen kynsilakkamerkki ja heiltä jatkuvasti on odotettavissa uusia keksintöjä kynsilakkauksen saralla - äärettömän hyvä asia ettei vaan jumahdeta paikalleen ja mennä tutulla ja turvallisella tavalla eteenpäin vaan uskalletaan kokeilla jotain uutta ja erilaista. 

Tällä kertaa esittelen Epix-kynsilakat, joka yhdistää perinteiset kynsilakat sekä geelin. Nämä lakat levittyvät helposti, kovettuvat valon avulla (ihan siis perinteisen päivänvalon et tarvitse mitään ylimääräisiä uv-lamppuja tms.) etkä myöskään menetä hiuksiasi kun lakkauksia alat poistaa.


Epix-lakkojen kanssa et tarvitse erillistä aluslakkaa vaan voit käyttää värilakan suoraan kynnelle. Värilakkoja löytyy runsaasti (tällä hetkellä 36 sävyä valittavana) minkä lisäksi tarvitse Epix-päällyslakan saadaksesi parhaan mahdollisen lopputuloksen. Lakkauksen luvataan kestävän viikon lohkeilematta eikä itse lakkaaminenkaan kestä ikuisuutta, koska lakkaus kovettuu noin kahdeksassa minuutissa. Ideana on värilakan ja päällyslakan reagointi toisiinsa, joten päällyslakka ei toimi näin ollen muiden kuin Epix-värilakkojen kanssa.


Itselleni sain kynsilakan maahantuojalta upeassa Cameo-sävyssä sekä lisäksi Epix-päällyslakan.


Levitys sujui samaan tapaan kuin muidenkin lakkojen kanssa enkä voi varsinaisesti sanoa huomanneeni eroa myöskään kuivumisajassa, nykyiset kynsilakat muutoinkin melko nopeasti kuivuvat. (Eron huomaa kyllä selkeästi jos jotain vanhempaa lakkaa käyttää..)


Itselläni lakkaus ei kyllä myöskään viikkoa kestänyt kynsilläni; syynä oma pikainen kyllästymiseni sekä tämän hetkinen kynsieni kunto, nämä ovat valitettavan huonossa kunnossa ja lohkeilevat melko herkästi jos pituutta yhtään alkaa tulla. Kestoa pitää ehdottomasti kesällä testata uudemman kerran, koska tällöin niin iho, hiukset kuin kynnetkin ovat aina selkeästi paremmassa kunnossa.



Hintaa Epix-lakoilla on 22,90€ ja kannattaa jälleen huomioida Orly-lakkapullojen suuri koko; 18ml. Saatavilla näitä on ainakin maahantuojan verkkokaupasta sekä kaikista Stockmann-tavarataloista.


Miltä Epix-lakka sinusta kuullostaa tai oletko jo peräti itse ehtinyt testaamaan?


*)pr-näyte

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Wake me up!

saatu ilmaistuote Aiemmin saamani Ziajan tuotepaketin viimeinenkin tuote vihdoin esittelyyn, edellisen postauksen löydät täältä . ...

Luetuimmat